
K1/J4 Rikostoimittaja Tiia Palmén
Syvään päähän
54 min
Mistä voi kuunnella
Kirjastot
BookBeat- ja Storytel-linkit vievät kirjan sivulle palveluissa, palveluiden omien tuoteluetteloiden mukaan. Muut linkit avaavat haun kyseisessä palvelussa, emmekä tiedä, kuuluuko kirja sen valikoimaan.
Osa linkeistä on mainoslinkkejä: saatamme saada palkkion, jos liityt palveluun niiden kautta.
Kun rikostoimittaja Tiia Palmén kirjoitti kirjaa Koskelan teinisurmasta, uhrin omaiset vastustivat sen julkaisua uhkaamalla oikeustoimilla. Tässä jaksossa käsitellään kirjan teon kulisseja, ja muun muassa sitä, miten uhrien suhtautumista kirjan teon aikana käsiteltiin. Sekä mitä tapahtui, kun kirja julkaistiin. Tiia kirjoittaa nyt toista kirjaansa, joka kertoo koko Suomelle tutusta Ulvilan vyyhdistä sekä Anneli Auerista. Auerin tapaus on ollut vahvasti läsnä koko Tiian yli parikymmentä vuotta kestäneen uran ajan. Hänellä on ollut pääsy Jukka S. Lahden henkirikospaikalle ja lisäksi Tiia on haastatellut Aueria useaan otteeseen sekä tehnyt lukuisia lehtijuttuja aiheeseen liittyen. Tuleva teos tulee käsittelemään kokonaisuutta täysin objektiivisesti, toisin kuin aiemmat aiheesta julkaistut kirjat. Virallisesti Syytön julkaistaan lokakuussa 2024.
Tiia kertoo myös hektisestä ja vaativasta työstään sekä MTV3:n rikostoimituksen että kotimaan toimituksen päällikkönä. Mitä tapahtui, kun Tiia joutui työnsä takia vankilaan ulkomailla? Kuinka pitkäksi venähti Breivikistä uutisointi paikan päällä heti tapahtumien jälkeen? Miltä tuntui astua Jarkko Sipilän saappaisiin hänen koko työyhteisöä järkyttäneen kuolemansa jälkeen? Jaksossa kuullaan myös miten Rikospaikkaohjelmaa tehdään.
- Kustantaja
- Deadline Kustannus
- Julkaistu
- 2024
- Sarja
- Vera Miettisen true crime talk show osa 4
- Luenta
- Ei tiedossa
- ISBN
- 978-9-52-407049-2
- henkilöhistoria





