Miksi kirjoitan?

MIKSI KIRJOITAN "Tiesin jo hyvin varhain, ehkä viiden tai kuuden vanhana, että vartuttuani minusta tulisi kirjailija. Yritin luopua tästä ajatuksesta 17—24-vuotiaana, mutta samaan aikaan tajusin, että toimin vastoin todellista luontoani ja että ennemmin tai myöhemmin minun tulisi asettua aloilleni ja alkaa kirjoittaa kirjoja. Olin kolmesta lapsesta keskimmäinen, mutta ikäeroa molempiin suuntiin oli viisi vuotta, enkä nähnyt isääni kuin nimeksi ennen kuin täytin kahdeksan. Tästä ja muista syistä olin jokseenkin yksinäinen ja opin pian huonoille tavoille, minkä vuoksi minusta ei kouluaikoinani pidetty. Yksinäiselle lapselle tyypillisesti minulla oli tapana kehitellä tarinoita mielessäni ja keskustella keksimieni henkilöiden kanssa, ja luulen, että kirjallisiin haaveisiini sekoittui alusta alkaen tunne eristyneisyydestä ja siitä, ettei minua arvostettu. Tiesin osaavani käyttää sanoja vaivattomasti ja kykeneväni kohtaamaan epämiellyttävät tosiasiat, ja tuntui, että tämän ansiosta minulla oli oma yksityinen maailmani, jossa saatoin kostaa jokapäiväisessä elämässäni kokemani epäonnistumiset."