Hannibalin sota, Suuria menetyksiä

Antiikin Rooman kansallishistorioitsija Titus Liviuksen valtavan historiateoksen kirjat 21-30 kattavat antiikin Rooman traumaattisimmat vuodet 218-202 eaa., jolloin Karthago kävi julmaa valloitussotaa Rooman valtakuntaa vastaan. Teoksen 25. kirjassa Livius kuvaa tapahtumia Italiassa, Hispaniassa ja Sisiliassa sodan synkeimpiä vuosina 212-211. Etelä-Italiassa Hannibal onnistuu valtaamaan Tarentumin satamakaupungin, ja kaupungissa asuneet roomalaiset surmataan. Rooma menettää suuria, sotilaiden ja koko Rooman arvostamia päälliköitä sotakentille, mahtava Syrakusan kaupunki tuhotaan ja ajan etevin tiedemies ja arkkitehti Arkhimedes saa surmansa ymmärtämättömän sotilaan miekasta. Saarretuissa kaupungeissa ihmiset näkevät nälkää ja puhkeaa vaarallinen kulkutauti, joka ei säästä sen enempää vihollista kuin omaa väestöäkään. Livius ei kuitenkaan halua valaa toivottomuutta roomalaisiin lukijoihinsa vaan osoittaa, kuinka isänmaan rakkaus saa aikaan ihmeitä. Nuori Lucius Marcius nousee kannustamaan Hispanian joukkojen eloon jääneet sotilaat uuteen vastarintaan ja saa heidän taistelutahtonsa jälleen nousemaan. Liviusta lukiessaan huomaa, kuinka ajankohtaista kuvaus on, sillä historia toistaa itseään rajulla tavalla. Hyökkääjän viha ja julmuus näyttäytyy yhtä lailla meidänkin aikanamme. Kauniit, vanhat kaupungit hävitetään maan tasalle ja siviiliväestöä kuolee turhaan. Toisaalta nousee kirkkaasti esiin suurten johtajien merkitys, heidän kykynsä valaa rohkeutta ja nostaa niin sotilaiden kuin kaikkien kansalaisten uskoa tulevaan. Kannustavana voimana hyökkäyssodan julmuuksien keskellä on rakkaus kotimaata kohtaan.