audiobook.fi

Pohjanmaan tonttuverilöyly – Jouluinen kauhutarina

Marko Hautala

42 min

Mistä voi kuunnella

BookBeat-linkki vie kirjan sivulle palvelussa, palvelun oman tuoteluettelon mukaan. Muut linkit avaavat haun kyseisessä palvelussa, emmekä tiedä, kuuluuko kirja sen valikoimaan.

Osa linkeistä on mainoslinkkejä: saatamme saada palkkion, jos liityt palveluun niiden kautta.

Dina on tavannut Tinderissä hurmaavan Vikin. Lyhyen ja intensiivisen seurustelun päätteeksi pari kihlautuu Dubain paahtavan auringon alla. Mies on kuin unelmien täyttymys: menestynyt, maanläheinen ja sopivasti juureva, mutta silti seurapiirityyppi ja maailmankansalainen. Lumituiskuisessa Suomessa odottaa vielä yksi etappi, joulunvietto Vikin perheen sukutilalla Etelä-Pohjanmaalla. Kun porstuan ovi sulkeutuu matkalaisten takana, Dina huomaa hypänneensä kuin toiseen aikaan ja maailmaan. Perheen äiti on vahvatahtoinen matriarkka, jonka terävä katse arvio Dinaa päästä varpaisiin. Myös Vikistä paljastuu uusia puolia. Mutta Dina päättää suorittaa sukujoulun kunnialla läpi. Kaikkihan ovat vähän omanlaisiaan perheen parissa. Ja onhan vanhoissa traditioissa oma viehätyksensä, kuten joulupuuron vieminen luhtiaitan tontulle. Pohjanmaan tonttuverilöyly on sarjassaan viides Marko Hautalan jouluisista kauhunovelleista. Synkällä huumorilla sävytetty, aikuisille suunnattu tarina osoittaa, että joskus tonttuja kannattaa pelätä jopa enemmän kuin joulupukkia.
Kustantaja
Haamu
Luenta
Ei tiedossa
ISBN
978-9-52-741356-2

Arviot ja arvostelut