audiobook.fi

Kyllähän mä tiedän miltä huora näyttää

seksityön todellisuutta Suomessa

Terhi Suokas

9 h 26 min

Mistä voi kuunnella

BookBeat- ja Storytel-linkit vievät kirjan sivulle palveluissa, palveluiden omien tuoteluetteloiden mukaan. Muut linkit avaavat haun kyseisessä palvelussa, emmekä tiedä, kuuluuko kirja sen valikoimaan.

Osa linkeistä on mainoslinkkejä: saatamme saada palkkion, jos liityt palveluun niiden kautta.

Lähes jokaisella on mielipide seksityöstä, mutta mihin se perustuu? Aihetta käsitellään niin viihdekulttuurissa kuin yhteiskunnallisessa keskustelussakin jatkuvasti, silti seksityöntekijöiden omaa ääntä kuullaan vain harvoin. Seksuaalikasvattaja, kulttuurituottaja ja ihmisoikeusaktivisti Terhi Suokkaan teoksessa käsitellään laajasti tämän päivän suomalaisen seksityön ilmenemismuotoja ja ominaispiirteitä alalla toimivien omien kokemusten kautta. Puheenvuoron saavat teeman parissa työskentelevät viranomaiset ja muut ammatilliset toimijat sekä asiakkaat, läheiset ja ennen kaikkea seksityöntekijät itse. Teos mukailee syksyllä 2022 Helsingin kaupunginmuseossa esillä ollutta näyttelyä, jonka punaisena lankana oli ennakkokäsitysten haastaminen.
Kustantaja
Basam Books
Julkaistu
2023
Luenta
Ei tiedossa
ISBN
978-9-52-379476-4

Arviot ja arvostelut