Mustaa valoa

Vanha nainen kävelee hautausmaalla ja kutsuu sitä seikkailuksi. Hänen lapsensa on kuollut, tehnyt itsemurhan. Nainen kantaa pysyväksi asettunutta kuolemansuruaan, pohjajäätä, tekee Hietaniemestä itselleen kodin. Täällä hän on arvaamattomien mahdollisuuksien äärellä. Sillä hautausmaa on maailma maailman sisällä, paikaton paikka, jossa elämästä tulee kuolemaa ja kuolemasta elämää, yksityisestä surusta yhteistä, julkista ja puolueetonta. Hautausmaalla kaikki katoaa ja säilyy ikuisesti. Suru asuu hautausmaalla, ja siellä asuvat itkukuuset, verivaahterat ja pieni pyökki. Sammal, jäkälä, saniainen, isomaksaruoho ja muratti. Mustarastas, orava, kärppä ja rotta. Vuodet vaihtuvat, kukat lakastuvat, toisinaan meri on jäässä. Vahtimestarit tekevät työtään, sirottelevat uutta tuhkaa Kuusilehtoon. Nainen kävelee, merkitsee muistiin vanhojen helsinkiläisten ammatit, uudet haudat, ikuisuuden keston ja liian nuorina kuolleet liian monet lapset. Oman lapsensa haudalla hän pitää liekin palamassa. Mustaa valoa on Katriina Huttusen toinen kaunokirjallinen teos. Se on hypnoottinen kertomus ajattomuuden ja ajallisuuden leikkauspinnalta, valppaille kävelyretkille houkutteleva henkiopas, kunnianosoitus ikivihannalle surulle ja hautausmaakasveille.